torstai 5. marraskuuta 2015

KIPINÄ MASS- PIENRYHMÄVALMENNUS - TULOKSET


Minä & PT (liikahtanut foto)
Nyt se sitten on saatu päätökseen, nimittäin pienryhmävalmennus Kipinässä. Vaikka alun innon jälkeen oma treenaaminen ja motivaatio lopahti, tuli kuitenkin haikea mieli ryhmän loppumisesta. Ryhmä oli mahtava ja PT ammattitaitoinen, huumorintajuinen ja kannustava.

Ryhmän jäsenten tulokset ryhmävalmennuksessa olivat heillä toteutuneet tavoitteiden mukaisesti. Muutokset olivat suuria:

Toinen, Neiti K, sai laskettua rasvaprosenttia alhaiseksi ja lihasta rasvan tilalle. Hän siirtyi tavoittelemaan jatkossa parempia tuloksia ja pidempiä matkoja triathlon:ssa. Upeaa!

Toinen, Neiti S, puolestaan teki elämänmuutoksen oppimalla syömään oikein ja hän aloitti harrastamaan säännöllisesti liikuntaa. Tulokset olivat myös huomattavia niin rasvan kuin lihaksenkin suhteen. Wau!


Mites minä?

Inbody 230 tulokset kertovat karua totuutta. Tarkkoja tuloksia en kehtaa julkaista, mutta tässä osviittaa asiasta:



Huhtikuu 2015


Kesäkuu 2015


Lokakuu 2015

 Omia ajatuksia Kipinän pienryhmävalmennuksesta ja omista tuloksista osana ryhmää:
  • Päällimmäisenä ajatuksena on pettymys itseeni. En taaskaan pystynyt ja onnistunut tavoitteissa.
  • Olin tyytyväinen ryhmään ja PT:n. Ryhmän tuki oli tärkeää, jotta jaksoin yrittää ja pysyin jotenkuten kuosissa, vaikka tuloksia ei tullut.
  • Opin itsestäni lisää, kuten "ajattelen käänteisesti", "itsekuri ei riitä", "olen mukavuudenhaluinen", "pidän saliharjoittelusta, paljonkin, mutta aina aika ei riitä", "kun pitäisi treenata, ei huvita. Kun haluan treenata, treenaan", "Kun yritän syödä oikein, syön juurikin väärin eli kun joku on kiellettyä, koen että sitä on pakko saada".
  • PT:n palaute: Osaan liikkua ja tiedän mitä pitää tehdä ja miten. Ongelma on syöminen ja ruokavalio. Jatkossa keskittyminen ruokavalioon ja syömisen opetteluun.
Nyt täytyy pitää tuumaustauko ja tehdä itselleen itse luotuja tavoitteita, realistisia sellaisia.


2 kommenttia:

  1. "Kun yritän syödä oikein, syön juurikin väärin eli kun joku on kiellettyä, koen että sitä on pakko saada".
    Tuo on muuten niin totta! Toisaalta taas aika monen ruoka-aineen kohdalla käy niin, että kun kokonaan jättää sen pois, niin ei sitä enää jonkun ajan päästä tee mieli enää. Kumpihan toimis paremmin, se että jättää raakasti kokonaan pois vai että sallii jonkun tietyn määrän itselleen tietyissä tilanteissa? Hmm. t. J

    VastaaPoista
  2. Toi onkin vaikea kysymys. Tuntuu rankalta jättää jokin ruoka-aine/ herkku kokonaan pois, mutta minulle on suositeltu sitä, koska oma tyyli 1 pvä/ viikossa sallittu kaikki syöminen -> ei toimi. Lopulta syön joka päivä mitä sattuu, niin kuin nyt :(

    VastaaPoista