lauantai 27. tammikuuta 2018

TESTISSÄ: UUSIA TUTTAVUUKSIA TERVEELLISTEN HERKKUJEN RINTAMALLA

GUACAMOLE

Rakastan guacamolea ja erityisesti tuoretta sellaista. Aina etelä- Espanjassa käydessäni on tullut ruokakaupoista ostettua, vihannesosastoilta,  kylmälaarista tuoretta guacamolea. Sitä on sitten nautittu leivän päällä levitteenä. Suomessa en ole nähnyt, ainakaan Jyväskylässä, tuoretta quacamolea. Kaupoissa on näkynyt vain texmex-tuotteiden "säilykeversioista" quacamolesta. Nekin ovat hyviä, mutta vain maissilastujen dippailuun. Eivät vedä vertoja vastaavalle tuoreelle versiolle. Vaikka rakastan tuoretta quacamolea, en ole sitä kuitenkaan tehnyt itse kuin kerran. Olen niin laiska itse tekemään toisinaan ruokia, joita saa valmiina hyllystä. 


Jyväskylän Seppälän Citymarketista löysin tuoreen version quacamolesta, vihannesosastolta, kylmälaarista. Mikä iloinen yllätys se olikaan! Tuote lähti heti testaukseen.

Native quacamole pakkauskoko 150 g,  jossa 95 % avocadoa

+ Espanjalainen, aito tuote
+ Raikas maku
+ Kuohkea koostumus
+ Hinta noin 2 e

- Liian pieni pakkauskoko, koska meinasi loppua heti kesken

 
 
JUNGLE JUICE BAR
 
Kävin kaverin kanssa hänen suosituksestaan smoothiella Jungle Juice Bar:ssa Jyväskylässä, Sepän kauppakeskuksessa. Alun perin tarkoitus oli mennä vain kahville, mutta päädyimmekin tänne välipala smoothielle.
 

Paikka oli ns. pystybaari, jolla oli muutaman pöytäpaikka. Uskon, että useammat asiakkaat ostavatkin juomansa mukaan eivätkä jää nauttimaan niitä paikan päälle.
 
 

Oma juomani oli proteiinismoothie nimeltä Flamingo. Se sisälsi seuraavat ainesosat: mango, mansikka, päärynä, kookosmaito, gojimarja, vanilja, heraproteiini, omenamehu ja jäitä.

Juomaa oli kahta eri kokoa, joista valitsin pienen (kuvassa ylhäällä).

Lisää paikan muista mehu- ja smoothietuotteista voi lukea täältä.

+ Jungle Juice Bar on kiva ja terveellinen vaihtoehto kahviloille ja pikaruokapaikoille
+ Laaja valikoima tuotteita
+ Valitsemani proteiinismoothie oli herkullinen, kuohkea, makeus oli sopiva ja koko riittävä
+ Tuotteet sopii nopeaksi välipalaksi tai herkutteluun

- Kalliit hinnat eli ei tulisi käytyä kovinkaan usein (meidän kahden pienet smoothiet maksoi yhteensä reilu 13 e)

RAAKASUKLAA

Leaderin Raw Choco kausimaku creamy blackcurrant (45 g) houkutteli kaupassa testaamaan itseään. Ajattelin, että maku olisi mahdollisesti raikas ja kirpeä, mutta eipäs ollutkaan.

Raakasuklaapatukassa on kaakaota min. 70%. Leaderin suklaa on valmistettu Criollo-lajikkeen raakakaakaosta (Peru tai Ecuador), jota ei ole paahdettu.


Raakasuklaapatukka piti sisällään seuraavat ainesosat:  Hienoa 70 % tummaa suklaata (kaakaomassa, ruokosokeri, kaakaojauhe, emulgointiaine(soijalesitiini)), mustaherukanmakuinen täyte (sokeri, maitojauhe, kaakaovoi, rasvaton maitojauhe, emulgointiaine (soijalesitiini), aromit).

Yhdessä 45 g patukassa on 250 kcal, rasvaa 16 g, hiilareita 22 g, proteiinia 3,8 g ja sokeria 17 g.

+ Kaakaon osuus 70 %
+ Raakasuklaapatukan koko 45 g (5 palaa)

- Älyttömän makea. Ei pystynyt syömään kuin 2 palaa viidestä yhdellä syöntikerralla. Todella  sokerisen makea. Yök! En tykännyt.

(Lähde: http://www.leader.fi/product/winter-favorites-raw-choco-black-currant-45-g/ )



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

TREENIVIIKONLOPPU IKAALISTEN KYLPYLÄSSÄ 20- 21.1.2018


Mukava viikonloppu Ikaalisten kylpylässä takana: treeniä, ruokaa, motivaation nostoa, hemmottelua ja hyvää seuraa. Treeniviikonloppu oli Fitfarmin järjestämä "kuntoloma" naisille. Treeni-intoisia naisia oli paikalla 200 henkilöä. Silti kaikki sujui hyvin. Kiitos järjestäjille.



Majoitus meillä ei ollut kylpylärakennuksessa, kuten monella muulla oli. Olikohan syynä meidän myöhäinen ilmoittautuminen treeniviikonloppuun?


Meidän majoitus sijaitsi 300 m päästä päärakennuksesta, huoneistohotelli Ikaaliassa. Matka ei ollut pitkä, mutta hieman piti suunnitella liikkumista pakkasessa, kun päällä oli pääasiassa treenivaatteet.


Paikalla Fitfarmista oli: Jutta, Mikko, Mirka, Jani ja Heli. Ehkä joku muukin vilahti paikalla.


Jutta piti hyvinvoinnista lyhyitä luentoja molempina päivinä. Aihealueina mm. uni ja lepo, some, tunteet ja voimauttavat/ kuormittavat asiat sekä liikuntasuoritusten suunnittelu ja määrä. Olisin kaivannut myös asiaa ravinnosta ja treenaamisesta. Toki aika viikonlopussa oli rajallinen ja sen tavoitteena oli itse treenaaminen porukalla, ei niinkään luennot. Jutta osaa puhua innostavasti ja rennosti sekä kansankielellä ilman hifistelysanoja.


Viikonlopun ohjelma oli hyvä ja treenit tehokkaita. Ystäväni kanssa osallistuimme seuraaviin treeneihin:

Vatsa-pakara HIIT 45 min keskisyke 142/ max 165, kalorit 387 kcal

Toiminnallinen treeni 45 min keskisyke 124/ max 153, kalorit 294 kcal

Totaalitreeni koko keholle 45 min keskisyke 154/ max 179, kalorit 398 kcal

Vesijumppa 45 min (ei sykkeen mittausta altaassa)

Keskikroppa ja kehonhuoltotreeni 45 min keskisyke 123/ max 147, kalorit 302 kcal


Kuntosalilla ei käyty treenaamassa, mutta kävimme sinne kurkistamassa ja kysymässä neuvoja omiin salitreenihaasteisiin, tai lähinnä minun uudessa saliohjelmassa esiinnousseeseen ongelmaan.  PT Mikko antoi hyviä neuvoja ja suosituksia käsitreeniin ja katsoi oikeat asennot. Ammattitaitoinen ja symppis tyyppi.


Kuvassa porukkaa Juttaa kuuntelemassa ennen illan rentoutusta. Me kuuntelimme vain Juttaa ja poistuimme rentoutuksen alta illallisen pariin. Päivä oli fyysisesti rankka ja ruokaa kaipasi rentoutuksen sijaan.


Kylpylän puolella tuli myös käytyä vesijumpassa, ulkoaltaalla, vesiliukumäessä ja saunassa. Tosin vesiliukumäkilaskuja taisi tulla vain yksi laskukerta.

Lauantain ruokailut:

klo:7.00 kotona kahvia 5 dl + 2 palaa ruisleipää juustolla

klo:10.30 matkalla Pirkkalan ABC:llä lohisalaatti + salaattipöydästä munia ja ananasta+ vesi + kahvi


klo:15 Proteiinijuoma Gainomax 2,5 dl

klo:17 Vadelmajogurtti 2 dl + banaani kylpylän kahvilassa Cafe Tosca

klo: 21 Salaattipöytä+ broileria vuohenjuustolla ja bataattiranskalaisilla + 16 cl punaviiniä + vesi kylpylän ravintolassa Rondo


klo:22.30 minipussi suolapähkinöitä ja vesi

Sunnuntain ruokailut:

klo:8.30 Aamiaisbuffet (munahyydyke, pekonia, vihanneksia, leipää+ juustoa, hedelmäsalaattia, appelsiinimehua ja kahvia 2 kuppia)

klo:15.00 Aasialainen buffetruokailu (2 annosta) + vesi+ kahvi paluumatkalla Ideaparkissa

klo:17:00 Kivennäisvesi 5 dl

klo:22.00 Banaani + 3 dl kevytmaitoa


Treeniviikonlopun plussat & miinukset:

+ Tehokkaat, monipuoliset ja mukavat treenit.
+ Hyvä ohjelma ja aikataulutus.
+ Ammattitaitoiset ja innostavat sekä kannustavat treenauttajat ja muu Fitfarmin henkilökunta.
+ Jutta oli läsnä treeneissä ja Jutan kanssa pääsi juttelemaan melkein milloin vain viikonlopun aikana.
+ Muut treenaajat (ikähaitari ja kuntotaso laaja eli monipuolinen porukka)
+ Positiivinen yhteishenki
+ Ikaalisten kylpylä yllätti positiivisesti kokonaisuudessaan (ruoka, kylpylä, majoitus, yleisilme)
+ Jutan ns. myymälä eli sai ostaa Jutta malliston treenivaatteista ja kirjoja. Itse ostin 3 treenipaitaa.
+ Hyvä matka- ja treenikaveri.
+ Jaksoin juosta aikaisempaa pidempiä matkoja treeneissä kuin aikaisemmin. Tästä suunta on vain ylöspäin.

- Odotin Jutan luennoilta myös treeni -ja ruokavaliovinkkejä, mutta niitä ei juurikaan käsitelty.
- Odotimme, että majoitus olisi ollut myös meillä kylpylähotellin puolella.

Kehitysidea:

Menisin uudestaan, jos samalainen tapahtuma järjestettäisiin, mutta toivoisin sinne lisää luentoja ja treeniviikonloppu voisi kestää pe-su (eikä la-su).