torstai 30. elokuuta 2018

KOLMEN BLOGGAAJAN TAPAAMINEN TAMPEREELLA

Tapasimme kolmen bloggaajan kesken (Itsensä piiskuri, HeiLauta elämää ja Uusi alkuni) Tampereella 20.8.2018. Tapaaminen oli toinen laatuaan. Ensimmäisen kerran tapasimme vuosi sitten ja silloin myös Tampereella. Siitä postaus luettavissa tästä. Olemme tutustuneet blogiemme kautta, mikä on upea asia. En tiedä olisimmeko muuten koskaan tavanneet, koska elämme kaikki hyvin erilaista elämänvaihetta ja eri ympäristöissä. On ollut mahtava tutustua näihin ihaniin naisiin. Meistä on tullut ystäviä.


Kohtasimme toisemme heti aamusta ja siirryimme vaihtamaan rauhassa kuulumisia Tammerkosken äärelle. HeiLauta elämään bloggaaja Laura oli tehnyt meille kaikille omat yllätyseväät päivää varten. Aamukahvin sijaan nautimme BCAA juomat puiston penkillä. Yllätyseväät oli aivan mahtava juttu ja todellakin yllätys. Eväspussi sisälsi terveelliset ja huolella mietityt eväät päivää varten. Kiitos Laura!

Puiston penkiltä suuntasimme Fitnesstukun kautta keskustan WFC eli Wolf Fitness Clubin salille. Aamun kertakäynti maksoi vain 5 e/ hlö. En tiedä olisiko hinta aamukäynnin kertamaksu vai tutustumishinta, mutta edullinen kuitenkin. Salilla treenasimme porukalla koko kehon treenin, jokainen omilla painoillaan. Uusi alkuni bloggaaja Vanessa osasi hyvin neuvoa meitä liikesarjoissa ja salilla tuli opittua uusia liikkeitäkin, kuten taljassa "köyden" avulla vatsoja. Kiitos Vanessa tästä, haastavaa oli.

Tykkäsin WFC salista. Se oli iso ja monipuolinen. Jos asuisin Tampereella, kävisin varmasti täällä.


Söimme lounasta Laukontorin laidassa Sanna`s Cafe & Salad bar:ssa. Valitsin listalta katkarapu- Caesar salaatin ja otin lisätäytteeksi kananmunan. Jälkiruoaksi maistui rocky road ja kahvi. Salaatti oli hyvä, rocky road yltiö makea. Paikka oli viihtyisiä, tyylikäs ja rauhallinen. Palvelu ehkä vähän hidasta asiakasmäärään nähden, mutta ruoan laatu korvasi puutteen hitaudessa. Tänne menen varmasti uudelleen, kun Tampereella käyn. Suosittelen tutustumaan ko. paikkaan.


Lounaan jälkeen kävimme Hämeenkadun Ruohonjuuren liikkeessä, koska Laura toivoi pääsevänsä sinne. Hänellä oli sieltä ostettavaa, minä tyydyin ostamaan vain yhden tuotteen.

Seuraava aktiviteettimme Crazy viihdekeskus sijaitsi Puutarhakadulla Tampereen keskustassa. Siellä kävimme pelaamassa Crazy golf:ia. Olin käynyt siellä joskus aikaisemmin ja uusinta käynti oli mukava tehdä. Minigolfratoja oli yhteensä 16 ja kaikkien ratojen ja huoneiden teemat olivat yksilölliset. Mahtava paikka, suosittelen käymään. Viihdekeskuksesta löytyi myös muita aktiviteetteja, kuten vihahuone, curling ja pakohuone.


Siirryimme golfin jälkeen sateen saattelemana minun suosikki paikkaani eli Cafe Europaan kahville/ viinille. Teetin Lauralla ja Vanessalla kaksi erilaista tehtävää, jotka liittyvät terapeuttisiin menetelmiin ja suuntauksenaan ratkaisukeskeisyys. Tehtävät olivat top ten ja asteikko (ratkes). Naiset pohtivat hyvin omia asioitaan tehtävien avulla. Koin,että he saivat tehtävistä jotain uutta ajatusta omaan elämään ja itsensä tuntemiseen. Kävimme tehtävät avoimesti läpi porukalla keskustellen.


Ostin itselleni tuliseksi Tampereelta seuraavat tuotteet:


Mukava päivä ja tapaaminen kaikin puolin. Kiitos Laura ja Vanessa! Seuraava tapaaminen suunnitteilla Keski-Suomeen ensi talvena.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

SE PERINTEINEN "LEPOLOMA" - TÄLLÄ KERTAA KREETALLA

Kesä 2018 oli tarkoitus viettää Suomessa eikä lainkaan käydä missään reissussa. Suomen kesähän oli tänä vuonna lämmin ja aurinkoinen ja auringosta olemme saaneet nauttia vieläkin. Kuitenkin koin valtavaa kiukkua ja ahdistusta, koska reissua ei ollut tiedossa. Perheeni ei halunnut lähteä reissuun vaan kaikkia pieniä suunnitelmia oli Suomen maaperälle suunniteltu. Koska lomat mieheni kanssa eivät aivan loksahtaneet kohdilleen, päätin lähteä reissuun kaverini kanssa.

Kaverin kanssa tutkimme lomatarjontaa ja lopulta saimme rajattua kohteet kolmeen, mistä valitsemme. Valinta siis tehtiin Italian Ichian, Kreetan Nea Horan ja Albanian Durresin Rivieran välillä. Italian kohde todettiin kohteena liian kalliiksi, Albaniaan kaverini ei rohjennut lähteä ja Kreeta oli kaverini ykköstoive, koska hän pitää kreikkalaisesta kulttuurista ruokineen. Kukaan kotona ei vastustanut ajatusta, joten reissuunhan oli lähdettävä, budjettilomalle. Koska tämä ei ole matkailublogi, laitan muutamia muistoja reissusta tähän blogiin.

Kreeta, Hania, Nea Hora 23.7.- 30.7.2018
 
Matkanjärjestäjä: Aurinkomatkat
Lento: Finnair
Hinta: 2 tähden huoneistohotellissa kahdelta 880e (440e/ hlö)
Hotellilta Nea Horan rantaan: 200 m
Hotellilta Hanian keskustaan 800 m.
Omatoimi bussimatkat: esim. Hania- Rethymnon (60 km) 6,80e ja Hania- Kissamos 6.80e
Rantatuolit: 5 e/ päivä 2 tuolia ja varjo+ pöytä sekä tarjoilijan palvelut

Kuva yllä:
 
- Hanian satama-alueen  moskeija
- Hanian satama-alueen majakka
- Katukuvaa Haniasta
- Nea Horan ranta-aluetta ja satamaa
- Edullinen lounasateriani Nea Horan rantakadulla
 
Majoituksemme kriteerinä oli, että sen tuli olla edullinen ja lähellä rantaa ja keskustaa. Allasalueen olemassaolon merkityksellä ei ollut väliä, koska tarkoituksena oli käydä rannalla. Nea Horan alue, jolla majoituimme oli hyvä valinta. Hotellin vieressä oli paljon paikallisasutusta ja muutamia pikkukauppoja (mm. supermarket, leipomonmyymälä). Alue oli rauhallinen, lukuun ottamatta kadun autoliikenteen melua, minkä sai kyllä peitettyä korvatulpilla. Katujen siisteys ei ollut samaa luokkaa kuin mihin oli tottunut muualla Kreetalla tai Kreikan maissa, missä oli tullut käytyä eli paikallisalueella, paikalliseen tapaan.
 
Kuva yllä: Kaupungista Kissamos rantaa ja yleismaisemaa
 
Omatoimitretkiä Kreetalla teimme vain kaksi, Kissamoksen kaupunkiin päiväksi ja Rethymnonin kaupunkiin päiväksi. Molempiin kohteisiin bussimatkat olivat edullisia, bussit (pikavuoroja)ilmastoituja ja kulkivat ajallaan. Lippu busseihin piti ostaa ennakkoon linja-autoasemilta, koska kyseessä oli pikavuorobussit. Rethymnonissa olin käynyt aikaisemmin, joten siellä keskityimme lähinnä rannalla oloon, ruokailuun ja vanhaan kaupunkiin tutustumiseen. Kissamos oli pieni idyllinen kaupunki, jossa loppujen lopuksi emme kauheasti kiertäneet vaan nautimme rantamaisemista, hyvästä ruoasta ja maisemien katselusta. Kissamos oli rauhallinen paikka, tykkäsin. Kissamoksen satamasta olisi lähtenyt retkiä ja laivoja turistien suosimiin paikkoihin, kuten esim. Baloksen laguunille. Jätimme ruuhkaiset laivaretket väliin.
 
Kuva yllä: Kuvia Dourakis viinitilalta 
 
Aurinkomatkojen kautta ostimme yhden kokopäiväretken (56e/ hlö), jonne lähdettiin seikkaillen pikkubussilla. Retken sisältö oli monipuolinen. Vierailimme eri pikkukylissä vuoristossa, Dourakis viinitilalla kierroksella ja viininmaistajaisissa, Agios Georgioksen luostarissa, vanhassa oliivipuristamossa ja Kourna järven maisemissa nautimme erittäin runsaan lounaan. Lounas oli niin runsas, että huh, huh! Ruokaa tuotiin kokoajan lisää, eri ruokalajeja. Lounas sisälsi myös juomat. Retki oli antoisa ja hintansa väärti.

 
Kuva yllä: Tykkään kuvata ovia ja ikkunoita. Tässä muutama kuva.
 
Loppuyhteenveto: Koska Hania on Kreetan toiseksi suurin kaupunki, on se vilkas kaupunki. Siellä oli paljon turisteja, mutta myös paljon paikallisasukkaita arjen touhuineen. Nähtävää ja ostosmahollisuuksia oli paljon. Itse Hanian ytimessä en olisi viihtynyt sen vilkkauden vuoksi. Nea Horan alue Haniassa oli meille hyvä ja rauhallinen alue. Siellä näki läheltä paikalliselämää, ranta oli lähellä ja palvelut hyvät. Hanian keskustaan tai vanhaan kaupunkiin sekä satamaan oli lyhyt matka kävellä. Ympäristön sotkuisuus yllätti. Aikaisemmin olen Kreetalla käynyt toisessa päässä saarta lomailemassa ja muistan, että silloin ympäristö oli paikassa kuin paikassa siisti. Luulen, että Kreeta on nyt nähty. Ei jäänyt suurta kaipuuta Kreetan saarelle, mutta voin käydä saarella uudestaan, jos on ideana lomailla "kunhan jonnekin lämpimään". Aikaisemmin on tullut isoimmat nähtävyydet kierrettyä, kuten Knossos ja Spinalonga.
 
Reissusta sain sen, mitä hain eli:
 
- Rannalla makoilua meren ääntä kuunnellen
- Hyvää ruokaa (rakastan moussakaa ja sitä söin viikon aikana ainakin 6 kertaa)
- Luin kaksi kirjaa
- Nauttia eri maan kulttuurista
- Omatoimiretket ja retki
- Lepoa, lepoa, lepoa