lauantai 25. heinäkuuta 2015

KÄVELYÄ JA RUOKANAUTINTOJA VIIPURISSA 23- 24.7.2015

Saimaan kanavan kautta Viipuriin lomalle lähdimme Lappeenrannasta Saimaa Travelin järjestämällä matkalla. Matka oli viisumivapaa. Laiva oli kohtalaisen siisti, mutta erinomainen palvelu tietoiskuineen kruunasi matkasta erittäin hyvän. Matka laivalla M/S Carelialla kesti yhteen suuntaan 5 ½ h (lähtö klo:7.45, perillä klo:13.15). Laiva oli rakennettu vuonna 1969, mutta sitä oli peruskorjattu useamman kerran.

Perillä olimme yhden yön Hotelli Victoriassa, joka oli hyvätasoinen ja uudehko hotelli kauppahallin vieressä. Paluu toteutui samalla laivalla seuraavana päivänä (klo:16.15- 21.45).


Kuvia Saimaan kanavalta ja Viipurin nähtävyyksistä


 

 

Näkymää kauppahallille päin Hotel Victorian kattoterassilta

Kirkko, kauppahalli, pyöreä torni, Lenin patsas, Viipurin linna


Kuvia ruokanautinnoista

 
Sillisalaatti, lihasalaatti, kalaseljanka, katkarapu-nuudelit, letut venäläisittäin


Kuvia katunäkymästä
Otoksia vanhasta kaupungista ja sieltä sun täältä

Viipurissa tuli käveltyä paljon eikä vähäistä aikaa ollut varaa kulutella istuskeluun.Yllätyin Viipurin yleisilmeestä, koska kuvittelin kaupungin aivan erilaiseksi. Kadut olivat siistejä, kulkukoiria näkyi vain muutama ja kaupunki oli omanlaisen kaunis. Suomenkieltä osattiin aika hyvin ravintoloissa ja kauppahallissa.

Hyvä reissu historiallisessa ympäristössä, josta äitini sukua on kotoisin.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

HEDELMÄSMOOTHIE/- RAHKA

Hedelmäsmoothie/- rahka on hyvä vaihtoehto välipalaksi, aamu- tai iltapalaksi. Tämän tein kotoa löytyvistä aineksista extempore itselleni välipalaksi. Hyväksi havaittu ohje ja varmasti teen toistekin.

Tämä ohje on ns. "lusikoitava" versio eli jos haluaa juotavan version, täytyy lisätä jotakin nestettä lisää ohjeeseen.


1 prk (250 g) rahkaa 0,3 %
1 pieni banaani
1 kiiwi
1 dl Bonne omenasosetta
½ dl vehnälesettä
1 tl soijalesitiiniraetta

- Kaikki aineet blenderiin ja välipala on valmis.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

TÄYTETYT PAPRIKAT

Hyvä, helppo, halpa ja moneen makuun muokattavissa! Ohje on 4 hlö:lle.


Ainekset:

4 isoa punaista paprikaa
400 g jauhelihaa
½- 1 punasipuli
1 iso yksikyntinen valkosipuli tai useampi pieni
½  keskikokoinen kesäkurpitsa
½- 1 tl suolaa
oliiviöljyä
mustapippuria, tuoretta timjamia
3 kuivattua chilipalkoa
vuohenjuustokuutioita 4 kuutiota/per paprika 
juustoraastetta haluamasi määrä


Valmistus:

- Pese paprikat ja leikkaa paprikoista kannat hattumaisina irti. Poista siemenet. Koverra paprikat siistiksi sisältä. 
- Laita paprikat microon pehmenemään (10 min) teholla 800- 850 W.
- Ruskista jauheliha oliiviöljyssä + silputtu sipuli, kuutioitu kesäkurpitsa ja pilkottu valkosipuli. 
- Mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää murskatut chilipalot ja tuore timjami silputtuna. 
- Täytä paprikat seoksella. 
- Lisää paprikoiden sisään vuohenjuutokuutiot ja ripottele päälle juustoraaste. 
- Paista voidellussa vuoassa uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20 min. 

Nauti raikkaan salaatin kanssa :)




lauantai 18. heinäkuuta 2015

KILOKLUBIN RUOKAPÄIVÄKIRJA TESTISSÄ

Kiloklubi on nettisivujen mukaan suomen suurin painonhallintapalvelu ja se löytyy osoitteesta http://kiloklubi.fi/  . Kokeilin muutaman päivän ajan testinä palvelun ruokapäiväkirjaosioita. Mielenkiintoinen ja hyvä palvelu. Rekisteröityminen on ilmaista.

Kiloklubista löytyy monenlaisia toimintoja aina keskustelupalstoihin asti. Oma kokemukseni ruokapäiväkirjaosiosta oli positiivinen ja aion jatkossakin silloin tällöin käyttää sitä, jotta näen mitä TODELLISUUDESSA suuhuni pistän. Ruokavaliosta huomaa, että loma alkoi perjantaina.

RUOKAILUT TO 16.7- LA 18.7.2015

TO 2261 kcal
PE 1662 kcal
LA 1571 kcal

TO 16.7

Aamiainen klo: 12
  • 1.00 dl Kaurahiutale
  • 1.00 lasi (2 dl) Maito, rasvaton, vähälaktoosinen
  • 0.50 tl Merisuola
  • 4.00 rkl Raejuusto rasvaton (Valio)
  • 0.50 dl Omenasose, makeuttamaton
  • 2.00 muki (2 dl) Kahvi, suodatinkahvi
  • 1.00 dl Maito, rasvaton, vähälaktoosinen
Lounas klo: 16.30   
  • 12.00 kpl Perhetilan Hornet Marinoitu Broilerin Siipi (Atria)
  • 0.50 dl Chilikastike, makea
Välipala klo:19:00
  • 1.00 kpl PROfeel Proteiinijuoma maitokahvi/kaakao (Valio)
Päivällinen klo: 20.15
  • 1.00 prk Pehmeä rasvaton maitorahka 0,3% (Valio)
  • 100.00 g Mustaherukka
  • 1.00 tl Lesitiinirae, reformi-keskus
  • 0.50 dl Mehukeitto, mansikkakeitto, sokeroimaton
Iltapala klo: 23.30   
  • 1.00 dl Cashewpähkinä
  • 1.00 muki (2 dl) Kahvi, suodatinkahvi
  • 150.00 g Kreikkalainen jogurtti, maustettu (Valio)
  • 1.00 kpl Kiivi, kuorittu, iso
Ravintoaineet Tavoite Toteutunut
Hiilihydr. 351-1054 kcal 626 kcal
Rasva 439-878 kcal 1006 kcal
Proteiini 263-527 kcal 630 kcal
Alkoholi 0-88 kcal 0 kcal

PE 17.7

Aamiainen klo: 7.30  
  • 1.50 dl Mysli, keskiarvo
  • 2.50 dl Maito, rasvaton, vähälaktoosinen
Välipala klo: 15.00  
  • 1.00 pallo Jäätelö, kermajäätelö
Lounas klo:17.00
  • 200.00 g Nauta, ulkofilee
  • 1.00 Vihersalaatti
  • 0.25 dl Fetajuusto, 25% rasvaa, vuohenmaito, suolaliemess
  • 1.00 pullo (0,33 l) Olut, keskiolut, 2,8-4,5 til% alkoholia
Iltapala klo:23.00  
  • 250.00 g Kirsikka, punnittu kivineen
  • 100.00 g Suklaa, keskiarvo
  • 24.00 cl Punaviini

Ravintoaineet
Tavoite
Toteutunut
Hiilihydr.      
351-1054 kcal
637 kcal
Rasva      
439-878 kcal
467 kcal
Proteiini      
263-527 kcal
315 kcal
Alkoholi      
0-88 kcal
244 kcal 

LA 18.7

Aamiainen klo:12   
  • 2.00 kpl Real Ruisleipä (Fazer)
  • 1.00 tl Becel kevyt kasvirasvalevite 38% sisältää oliiviöljyä
  • 2.00 viipale Keittokinkku (HK)
  • 4.00 viipale Kurkku, tuore
  • 1.00 muki (2 dl) Kahvi, suodatinkahvi
  • 0.25 dl Maito, rasvaton, vähälaktoosinen
Lounas klo:16
  • 1.00 kpl Paprika, punainen, iso
  • 100.00 g Jauheliha, naudan, 17% rasvaa
  • 1.00 rkl Sipuli, silputtu
  • 0.50 dl Kesäkurpitsa, zucchini, raaste
  • 0.25 dl Fetajuusto, 25% rasvaa, vuohenmaito, suolaliemess
  • 1.50 rkl Juustoraaste
  • 0.50 kpl Kabanossi savupekoni makkara (HK)
  • 2.00 dl Kolajuoma, kevyt/light
Välipala klo:18
  • 1.00 kpl Raparperipiirakkapala, piimätaikinapohja, pieni
  • 0.25 dl Vanilla vaniljakastike (Valio)
  • 2.00 muki (2 dl) Kahvi, suodatinkahvi
  • 0.50 dl Maito, rasvaton, vähälaktoosinen
Päivällinen klo: 21   
  • 1.00 kpl Juustohampurilainen (McDonald's)
  • 1.00 annos Jäätelö, pehmis, ka-annos 150g
 
Iltapala klo:23
  • 16.00 cl Punaviini
Ravintoaineet
Tavoite
Toteutunut
Hiilihydr.      
351-1054 kcal
551 kcal
Rasva      
439-878 kcal
618 kcal
Proteiini      
263-527 kcal
293 kcal
Alkoholi      
   0-88 kcal
  108 kcal  


perjantai 17. heinäkuuta 2015

MISTÄ MOTIVAATIOTA, KUN MUKAVUUS VIE YLIVALLAN?

Kesän aika on mennyt kevyesti liikunnan suhteen. Ei ole ollut motivaatiota tarpeeksi pitkäjänteiseen työskentelyyn itsensä kanssa. Näin kesällä tulee keksittyä aina muuta tekemistä kuin lähteä liikkuumaan kuntoilumielessä. Mistä se johtuu? Onko se motivaation puutetta, laiskuutta, mukavuudenhalua vai sitä, että säännöllisestä kuntoilusta ei ole vieläkään tullut osaksi omaa elämäntapaa?

Mitä sitten ruokavalioon tulee...
... voisin kysyä itseltäni, että miksi on niin vaikeata syödä terveellisesti ja voittaa mielihalut?

En ole koskaan pystynyt noudattamaan kunnolla mitään dieettiä. Sen vuoksi koitankin nyt elää niin, että saisin terveellisestä ruoasta ja säännöllisestä liikunnasta perusrungon elämääni. Päivittäin kyllä mietin mitä suuhuni laitan, mutta annan liian usein periksi herkuille. Itsekurini on heikko.

Nyt fiilis oman kuntoilun ja terveellisen ruokavalion suhteen on tämä:

"Kukaan ei ole hyödytön
aina voi olla edes
huonona esimerkkinä."

tiistai 14. heinäkuuta 2015

SULKAPALLO...HIKI PINTAAN HELPOSTI JA HAUSKASTI


Tänään oli vuorossa sulkapalloa kaverin kanssa, joka oli viikonloppuvieraanani muualta päin suomea. Hänen kanssa on muutamat pelit sulkapalloa pelattu Pajulahden urheiluopistolla menneinä vuosina.

Tässä kaverissa on se erikoisuus, että hän hän pelaa niin oikeaalla kuin vasemmallakin kädellä lähes yhtä hyvin. Taito tämäkin! Mailan ollessa hänellä vasemmassa kädessä, ei aloitussyötöt aina onnistunu niin hyvin kuin oikealla, mutta muuten peli luistaa hyvin.




Oman sulkapallon pelaamisen historia ulottuu about 4- 5 vuoden päähän. Sulkaa on tullut hutkittua kuntoilumielessä eri kavereiden kanssa ja satunnaisesti, mutta myös 1 1/2 vuoden ajan säännöllisesti 1 krt/ vko.

Vakituinen pelikaveri on ollut jonkin aikaa pois pelistä jalkavaivan vuoksi ja nyt pelaaminen tapahtuu aina silloin, kun jonkun pelikaverin saa houkuteltua kaveripiiristä mukaan.

Oma pelaaminen ei ole sitä oikeaa peliä eli pisteiden laskua, mutta sitäkin on tullut kokeiltua. Pidän enemmän pelaamisesta (sulan lätkimisestä) kuntotreeninä. Sulkapalloa, kun tunnin pelaa, tulee hiki pintaan helposti ja mukavasti. Tämä on varsin positiivinen laji.

Seuraavat sulkapallotreffit tämän kaverin kanssa, joka joogaa pelitauoilla, on kuukauden päästä. Sitä odotellessa toivon saavani kavereita kesälomilta sisäliikuntaa harrastamaan sulkapallon pelaamisen ääreen.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

TOMAATTI-MOZZARELLAMUNAKKAAT

Munakastaikinasta tulee lettupannulla paistettaessa 8 pikkumunakasta, mikä on sopiva annos lounaaksi (ainakin minulle) tai puolikas annos on hyvä kooltaan välipalaksi.

Munakastaikina:

1 kokonainen kananmuna
3 munan valkuaista
tilkka vettä
mustapippuria, ruohosipulia ja merisuolaa

- Vatkaa käsivispilällä aineet kuohkeaksi seokseksi.

Täytteet:

75 g mozzarellajuustoa (17 %)
6 kpl kirsikka- tai miniluumutomaattia

- Paloittele juusto ja tomaatit pieniksi lohkoiksi tai vaihtoehtoisesti siivuiksi.


 - Kaada kuumennettuun ja oliiviöljyllä sivellettyyn lettupannuun munakastaikinaa ja päälle asettele juusto- ja tomaattilohkot.

- Paista. Käännä, kun toinen puoli on kypsä.

- Varo polttamasta munakkaita pohjaan. Muista keskilämpö hellalla.
 
Tämä ohje syntyi, kun kesken siivouspäivän iski kova nälkä eikä jääkaapissa ollut juuri mitään. Kauppaankaan en jaksanut lähteä, eikä kaurapuuro maistunut :)
 
 
Nämä munakkaat ovat varsin mietoja maultaan mozzarellan ansioista. (Olisin lisännyt joukkoon hieman pestokastiketta, mutta sitähän ei kaapissa ollut.) Maku korostuu vasta hieman jäähtyneenä. Tällä ohjeella on helppo muokata haluamiaan munakkaita. Mausteilla saa myös ihmeitä aikaan. 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

MIKSI JUOKSEMINEN ON NIIN VAIKEAA?


Ilahdutin itseäni ja ostin edulliset Adidaksen vaimennetut juoksukengät. Hintaa oli vain 29,90 e. Kengät eivät varmasti mitkään huiput ole, mutta kelpaa minulle, koska opettelen vasta "hölkkäämään". Kenkien väri oli varsin söpö.


Uusia juoksukenkiä kävin ulkoiluttamassa lähimaastossa koiruuden kanssa. Lenkkikaveri oli niin innoissaan muutamista juoksuaskelista, että meinasi vetää minut kumoon muutamaan otteeseen. 



Juoksukengät veivät hyvin kevyesti eteenpäin verrattuna vanhoihin normilenkkareiheni. Hiekalla oli hyvä harjoitella lyhyitä pätkiä juosta. Lenkin matka oli kokonaisuudessan vain 3,25 km ja aikaa siihen meni 31 min. Mittausapuna käytän aina Sports Tracker- sovellusta puhelimessani. 



Testasin lyhyitä juoksupätkiä seuraavasti: 

juoksua 200 m -> kävelyä -> juoksua 200 m -> kävelyä -> juoksua 100 m jne. Loppua kohti juoksumatkat lyhenivät hyvin lyhyisiin pätkiin, kun kunto tai tahdonvoima ei kestänyt enempää. 



En ymmärrä miten juoksemisen opettelu voi olla niin vaikeaa ja raskasta. Ajattelin mielessäni, että 
"jospa saisin joskus juostua 2 km yhteen putkeen, olisin onnellinen". Suurempia matkamääriä en edes kaipaa. Olisihan sen hienoa käydä silloin tällöin pienellä lenkillä koiran kanssa juoksemassa. 

Täytyy yrittää etsiä vinkkejä juoksemisen opetteluun. Kaikki, mitä aikaisemmin olen löytänyt naisten kuntolehdistä ovat olleet aika vaativia ja alussa on pitänyt juosta jo useita kilometrejä. Se ei ole motivoinut edes kokeilemaan. Vinkkejä otetaan vastaan!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

MOLKOSAN VITALITY- VATSALLE NAMIA


Muistin, että kaapistani löytyy tämä tuote ja sen kaivoin esiin näin kesähelteellä. Se vasta on oivallinen janojuoma kuumalla ilmalla. Tuote hellii vatsaa ja on raikkaan makuinen.

Juoma (1 annos)

1-2 tl (5-11 g) jauhetta
2 dl kylmää vettä

- Sekoita jauhe veteen. Valmista juotavaksi.

Molkosan Vitalityn vaikutukset:

- Tehostaa aineenvaihduntaa ja tukee painonhallinnassa
- Virkistää (ja maistuu hyvälle)
- Vaikuttaa myönteisesti kolesterolitasoon
- Tukee elimistön happo-emästasapainoa
- Vaikuttaa myönteisesti ruoansulatukseen
- Tukee vatsan hyvän bakteerikannan toimintaa ja ylläpitää sitä

Molkosan Vitality sisältää: tuoretta alppiheraa, vihreää teetä, kuitua ja L+ maitohappoa.

Tuotetta myydään luontaistuotekaupoissa. Tuote on laktoositon, gluteeniton ja vähäkalorinen.

Sopii hyvin jano- ja palautusjuomaksi. Itse en ole käyttänyt kuin janojuomana ja silloin, kun on halunnut tehostaa vatsan hyvinvointia.

Lähde: http://www.vogel.fi/terveys/vitality.php

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Vi- SHAPE NUTRITIONAL SHAPE MIX

Tänään pikalounaana pirtelö hyödyntäen Vi- shape jauhetta ja marjoja. Hyvää näin helteellä.

Oma ohje:

5 dl rasvatonta maitoa
2 mittalusikkaa Vi- shape jauhetta
200 g mustaherukoita

- Kaikki aineet blenderiin, sekoitus ja pirtelö on valmis.


Vi- shape paketin perusohje (1 annos):

2,5 dl kevytmaitoa
2 mittalusikkaa Vi- shape jauhetta

Vi- shape nutritional shape mix- tuotetta ei myydä kaupoissa vaan promoottoreiden kautta. Vi- shape- tuotteeseen pääsee tutustumaan tuote-esittelyiden kautta ja tilaamaan sitä kautta itselleen.

Pirtelöllä voi korvata aterioita painonpudotuksessa, käyttää palautusjuomana jne.

Tuote on LAKTOOSITON ja GLUTEENITON.
Maku on creme/vaniljamainen.

Tuoteopas: http://visalus.com/pi/pdf/1617FI001_product_guide_r5_Final.pdf