torstai 17. syyskuuta 2015

TOP 10 RUOKA-AINEET JA TUOTTEET, HERKKUJA UNOHTAMATTA

Mitä onkaan ne ruoka-aineet ja tuotteet mitä suosit ehdottomasti omassa arjessasi? Jäin itse tätä miettimään omalta kohdaltani, kun lueskelin erilaisia ruokaohjeita netistä. Omaksi ilokseni ajattelin listata ne TOP 10:ksi. Lista on aika tylsä, mutta se kuvastaa sitä, mitä meillä on yleensä kotona oltava tarjolla. Keltasipulin käyttö on meidän perheessä jäänyt, kun punasipuli otti ylivallan keittiössä. Valtava makuero näissä sipuleissa.

TOP 10

1. Oliiviöljy
2. Tomaatti
3.  Raejuusto
4. Elovena kaurahiutaleet
5. Valkosipuli
6. Punasipuli
7. Avocadoöljy
8. Banaani
9. Naudan jauheliha
10. Mustaherukat

Mutta mitä onkaan ne herkut TOP 10 sinun kohdallasi? Sitä listaa ei ole vaikea omalta kohdaltani rustata, mutta yllätyin itse, että TOP 5 oli helppo listata. Muita piti oikein miettiä. Huomasin tätä listaa koottuani, että olen enemmän suolaisen ihminen, kuin makean. Suklaan olen löytänyt vasta viime aikoina herkkulistalleni. 

 TOP 10

1. Sun riisisuklaa
2. Estrella salt & vinegar sipsit
 3.Punaviini
4.Fazerin popcorn maitosuklaa
5.Big Mac hampurilainen
6.Ilmakuivattu kinkku
7.Manchego juusto
8.Valkohomejuusto
9.Popcorn
10.Valkosipulietanat persiljavoissa

4 kommenttia:

  1. Ääk, tuli niin pitkä kommentti että linkkasin blogisi ja vastasin omaan blogiini :-) Hauska pähkäily kyllä! :-)

    VastaaPoista
  2. Sulla näytti olevan paljon "terveempi" lista kuin mulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. Mutta se olikin eilisen lista :-D Joskus tekee mieli vaikka mitä sokerisia ja rasvasia, suolasia pahuuksia mutta joskus taas ihan perusruokaa :-) Pyrin nyt tekemään ruokavaliosta semmosen että koen saavani joka päivä herkkuruokaa. Herkkuja voi olla hyvä päivällinen, itsetehty vispipuuro tai marjakeitto, joku hedelmä jne. Ei ne suklaat ja sipsit oo ainoita herkullisia juttuja tässä maailmassa - vaikka tiukan paikan tullen aina niiden puoleen kallistunkin :-D

      Poista
  3. Hauska postaus idea, täytyy tehdä omaankiin blogiin tällainen postaus kunhan saan aikaiseksi:) Kiitos ideasta! -Laura-

    VastaaPoista