keskiviikko 19. syyskuuta 2018

LIIKUNNAN ILOA JA SUUNNITELMIA SYYSKAUDELLE

Syksy tekee tuloaan ja kesän menot alkavat olla takanapäin. Mielessä siintää jo suuret suunnitelmat syksylle liikuntaharrastusten suhteen. Olisi niin paljon kaikkea, mihin voisi tarttua. ja mitä tehdä, mutta valinnan vaikeus, aikapula ja raha säätelevät harrastusten suuntaa ja aikataulutusta. Onneksi minulla on pari hyvää liikuntakaveria joiden kanssa tulee käytyä viikoittain liikkumassa. Ilman liikuntakavereita motivaatio liikkumiseen horjuisi varmasti pahemmin eikä liikunnan ilo pysyisi niin hyvin kuin nyt on pysynyt.


Kuntosalitreeni: Olen viime aikoina kaverini kanssa tehnyt joskus muinoin kesken jäänyttä Fitvertaan  verkkovalmennusta, BR Transformed woman weightloss plan, ainoastaan kuntosaliohjelmien muodossa. Verkkovalmennus sisältää useamman saliohjelman ja ohjelmat ovat motivoivia, vaihtelevia ja varsin ammattimaisesti tehtyjä. Olemme nyt menossa syklissä 2/3 ja tässä sykliosiossa on 3-jakoinen saliohjelma, mitä par aikaa treenaamme läpi. Näillä ohjalmilla mennään vuoden loppuun saakka. Salilla pyritään käymään 3 krt viikossa, mutta käytännössä se ei aina toteudu. Tässä on siis skarppaamisen paikka, mutta onneksi Liikun kuntosali on sen verran laadukas ja mukavan paikka, että siellä on ilo käydä.

Pyöräily: Tämän kesän pyöräilytavoitteeni oli 200 km, mitä luulin etten voisi välttämättä saavuttaa. Jossain vaiheessa kuitenkin näytti siltä, että tavoite on helppo saavuttaa. Mitä sitten tapahtuikaan? No, sain pyöräiltyä yhteensä 116, 72 km ennen kuin vanha ja hyvin  minua palvellut maastopyöräni hajosi lopullisesti. Se ei hajonnut vain vähän, vaan se hajosi kunnolla. Korjata ei kannata enää. Uuden pyörän osto on edessä, jos aion jatkossa joskus pyöräillä. Harmittaa!

Spinning: Virtuaalispinning kuuluu lajeihin, joita harrastan. Kesällä tämä on jäänyt vähälle, mutta nyt taas syksyn tullen siirryn lajin pariin. Koen kuitenkin, että en saa treenitehoja tarpeeksi virtuaalispinningin avulla, jos vertaa ohjattua spinningiä. En vain saa tsemppiä samalla tavalla polkemiseen, kun ohjaaja puuttuu. Liikussa, missä käyn, on tarjolla virtuaalispinning asiakkaille.

Crossfit:Päätin yllättäin liittyä loppuvuodeksi Crossfit Jyväskylän asiakkaaksi. Ostin tarjouspaketin, joka sisälsi loppuvuoden boot camp treenit (+ mobility, kehonhuolto ja painonnostotekniikka- tunnit). Tarkoituksenani on kohottaa peruskuntoa boot camp tuntien avulla. Rankkaa, mutta kivaa. Nämä treenit palkitsee tekijänsä.

Ryhmäliikunta: Ostin 10 kerran kortin Voimalan ryhmäliikuntatunneille, koska tykkään käydä silloin tällöin ko. paikassa treenaamassa. Tunnit ovat laadukkaita ja ohjaajat ovat aina iloisia ja positiivisia. Siellä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Tarjolla on tunteja kuntonyrkkeilystä joogaan.

Sulkapallo: Laji on jäänyt kokonaan. Sulkapallomailat pölyttyvät vaatehuoneessa, kun pelikavereita ei oikein enää ole. Toivon, että saan tämän lajin aktivoitua jossakin vaiheessa, edes muutaman kerran pelin verran.

Kävely: Inhoan kävelylenkkejä, mutta niitä olisi niin helppo ja mutkaton tehdä, jos muuten treeneihin ei jaksa lähteä. Koitan tehdä ryhtiliikeen asian suhteen. Raitis ilma tekee myös hyvää. Olen huomannut, että pidän enemmän sisäliikunnasta kuin ulkoliikunnasta. Kävelylenkit ovat silloin kivoja, kun on joku lenkkiseurana.


Treenisuunnitelman lista lajeineen näyttää laajalta ja pitkältä, mutta liikunnan monipuolisuus on tärkeää eikä kaikkeja lajeja tosiaankaan harrasteta joka viikko.

Mitäs sinun syksyn liikuntasuunnitelmiin kuuluu? 



2 kommenttia:

  1. Minusta saisit ainakin lenkkeilyseuraa. Syksyinen luonto on mitä ihanin paikka lenkkeilylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pidän mielessä. Yksin, kun ei tule lähdettyä lenkille.

      Poista