maanantai 8. helmikuuta 2016

ULKOILUA MIELTÄ HELLIVISSÄ MAISEMISSA

Joskus huomaa, että ulkoilu on kivaa, kun poistuu omailta nurkilta pois aivan eri ympäristöön. En ole ulkoiluihminen, mutta silloin tällöin saan hyvän fiiliksen siitä. Olen sisäliikkuja mieluummin :)


Kuvat on otettu Naissaaren alueelta ja ympäristöstä. Naissaari sijaitsee Jyväskylässä, Vaajakosken kupeessa, Kanavuoren kaupunginosassa. Vaajakoski oli vielä Jyväskylän maalaiskuntaa vuonna 2008, mutta nykyään Vaajakoski kuuluu Jyväskylään.

Miksi naissaareen ulkoilemaan?

Ystäväpariskunta houkutteli minua useita kertoja Naissaaren alueelle ulkoilemaan, koska alue on kaunis ja sieltä löytyy mukava kävelyreitti. Totta, kaunista on! Haluan mennä kesällä uudestaan katsomaan miltä alue näyttää vehreydessään. Reitti, minkä kiersimme oli 3,6 km ja aikaa siihen meni 50 min fiilistelyineen. Reittiä voi kuulemma laajentaa, mutta tällä kertaa menimme tämän matkan.

Lisää Naissaaren alueesta löytyy täältä: Naissaari wikipedian kertomana.

2 kommenttia:

  1. Ulkoilu uusissa maisemissa on kyllä kivaa! Välillä vaan täytyisi oikein itsekin ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä muuallekin liikkumaan. (Tosin en edes muista milloin viimeksi olisin lenkillä käynyt, tuo liukkaus on riittänyt ihan tähän työmatkakävelyyn...)

    VastaaPoista
  2. Oli mukava lenkki! Otetaan uusiksi taas joku päivä. :)

    VastaaPoista