keskiviikko 25. marraskuuta 2015

MOTIVAATION LUOMISTA LUKEMALLA


 
Sohvalla pötkötellen lueskelin itselleni tuliaiseksi Unelmista totta-risteilyltä  ostamaani kirjaa, jonka ajattelin herättävän motivaatioita palata hyvään tasapainoon elämäntavoissa. Jonkinlaisen tasapainon olin jo ollut saavuttamassa ruokavalion ja liikkumisen sekä unen suhteen, mutta salakavalasti saavutukset valuivat hukkaan. Syytä en tiedä, mutta hyviä toteamuksia asian suhteen voisi olla "luovuttaminen", "mukavuudenhalun voittaminen" ja "itsekurin pettäminen".
 
En päässyt paljon alkua pidemmälle, kun jo huomasin, miten hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja oli. Jossain vaiheessa alkoi nukuttamaan ja kirja sai siirtyä syrjään. Jatkan sitä ja aion lukea loppuun viimeistää lomalla, joka on ensi viikolla ja kestää viikon...jes :)

 
 
Kirja: Nummenmaa, M. & Seppänen, L. KESTÄVÄ MUUTOS- kohti kevyempää ja parempaa elämää. Fitra Oy. 2014. 
 
 
 
 
Kirjassa mm. seuraavia sisältöjä (ja paljon muuta):
 
valmistele itsesi muutokseen,
tutustu itseesi,
muuttujapersoonat,
tunnista ajattelutapasi,
motivaatio,
muutoksen karikot harjoituksineen,
hyvä tavoite,
oikea ravinto,
liikepankki.  
 
Toivon, että saan kirjasta uutta tietoa ja erilaisia ajattelutapoja omaan elämään. Ehkä jokin voi loksahtaa nyt päässä ja motivaatio herätä kunnolla. Katsotaan!

1 kommentti:

  1. Allekirjoittaneella on kanssa toi kirja :-) - hyvää luettavaa - helposti luettavissa ja ymmärrettävissä.

    VastaaPoista