lauantai 30. syyskuuta 2017

ULKOTREENIT KIPINÄN OMASSA PIENRYHMÄVALMENNUKSESSA 4/11.

Ryhmämme toiveesta pidimme ma 25.9 ulkotreenit Kipinän omassa pienryhmävalmennuksessa. Ilma sattui tuurilla olemana hyvä eli ei ollut sadetta eikä liian kylmä. Treenit pidettiin Laajavuoressa, Kipinä pt-studion edessä ulkona. Treenivälinenä oli mm. kahta eri kokoa traktorin renkaita, pölkkyjä ja voimistelurenkaita.
 
- Ensin pidetiin lämmittelykierros, joka sisälsi mm. kevyttä juoksua ja oman kehonpainon harjoitteita. Juokseminen otti koville, vaikka matkat eivät olleet pitkiä. Jokainen teki oman kuntonsa ja jaksamisensa mukaan lämmittelykierroksen. Se joka ei voinut juosta, käveli.
 
- Itse treeniä tehtiin kiertoharjoitteluna useampi kierros. Liikeitä oli 6-8 erilaista liikettä, riippuen kierroksesta. Tyyli eri kierroksilla vaihtui eli aika tai toistot vaihtuivat sekä osittain myös liikkeet. Aika rankkaa oli. Nautin treenistä silti, vaikka välillä jopa pahaa teki. Sykkeet nousivat hyvin korkealle, mikä teki treenistä vaativan.
 
- Kokonaiskesto treeneille oli 50 min.
 
- Polar M400 palaute: "Kovatehoinen ja maksimiharjoitus. Hieno harjoitus! Kehitit huomattavasti aerobista kuntoasi ja kykyäsi harjoitella kovalla intensiteetillä pidempiä aikoja. Tämä harjoitus myös kehitti nopeuttasi ja suorituskykyäsi"
 
keskisyke 148/ max 175
kalorit 470 kcal (rasvan osuus kaloreista 18 %)
 
 

3 kommenttia:

  1. Vau! Upeisiin suorituksiin pystyt:)
    -Laura-

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kivoilta treeneiltä ja varmasti tehokkailta! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Kova treeni olikin ja tasaantuminen treenin jälkeen kesti aikansa.

    VastaaPoista