- Ruokavalion noudattaminen on sujunut yllättävän hyvin. Tietenkään en ole 100% sitä osannut tai edes halunnut noudattaa, koska tiedän itseni, että täydellinen suoritus ei onnistu. Yleensä, kun yritän täysillä jotain, yrittäminen lopahtaa jossakin vaiheessa eikä mikään enää motivoi tai ruokavalio kanna. Olen ottanut päivittäin kuvia ruokapäiväkirjaan SHYE ateriani, jolloin olen joutunut miettimään ateriarytmiäni tarkemmin ja olemaan tilivelvollinen itselleni syömistäni ruoista.
⇨Nyt pidän tauon ruokapäiväkirjan täytöstä. Se on aika sitovaa puuhaa, mutta koen ,että se näin alkuun on hyvä tsemppari syömisten suhteen. Tiedän, että palaan sen pariin takaisin, jos asiat lipsuu pahasti.
- Treenaaminen ei ole toteutunut. Uusi saliohjelma on ja sitä on joltain osin jopa kokeiltu, mutta aika- ja muut kiireet sekä yllättäen paukahtanut kevätflunssa on hankaloittaneet salille menoa. Olen kuitenkin käynyt ohjatuissa ulkotreeneissä x 2, spinningissä ja kävellyt olen 30 min lenkkejä aina välillä.
⇨ Kerroinkin aikaisemmin tässä blogissa, että Elixia lopettaa Jyväskylässä ja niinhän se teki. Toiminta loppui 30.4. Nyt olen ostanut kk-kortin Kuntokeskus Liikkuun. Kortti on ollut viikon ajan mulla käytössä, mutta en ole vielä käynyt siellä. Tällä viikolla tavoitteena käydä salilla ainakin se 2 kertaa.
- Paino on aloittanut laskusuunnan ja pelkästään ruokavaliomuutoksilla. Kehitys on pientä, mutta kyllä se pienikin kehitys motivoi ja pitää itsekuria yllä.
⇨Aloituspäivänä 24.4 paino oli 91 kg ja nyt 88.8kg.
AINA VOI PARANTAA JA YRITTÄÄ ENEMMÄN,
MUTTA KOEN, ETTÄ TÄMÄ TAHTI RIITTÄÄ ITSELLE JUURI NYT.
Oma tahti on paras tahti:) Onnea painonpudotuksesta Helzu! Tsemppiä <3
VastaaPoistaitsellä vähän sama, ruokavalioiden noudattiminen 100% on hyvin hankalaa, eikä juuri innosta.