maanantai 7. joulukuuta 2015

LASKETTELUKAUDEN AVAUS RUKALLA 28.11- 3.12.2015

Vuodesta 2011 alkaen olemme avanneet laskettelukauden Rukalla. Ajankohdat ovat olleen aina marraskuun puolestavälistä joulukuun puoleenväliin välisellä jaksolla. Joskus olemme olleet koko viikon ajan ja toisinaan ns. pidennetyn viikonlopun.

Majapaikkana tänä vuonna oli Holiday Club Ruka, jossa oli majoituspaikat 6:lle henkilölle. Käytännössä majoitus on mitoitettu 4 henkilölle, mutta nukkumapaikkoja oli kuitenkin enemmän: isolla parvella 2 vuodetta, alhaalla kerrossänky ja levitettävä vuodesohva. Matkalaisia meitä oli yhteensä 4, mutta loppuvaiheessa lomaa saatiin yksi lisävahvistus joukkoomme.



Ruka ei petä koskaan. Siellä on aina rinteet hyvässä laskukunnossa, vaikkakaan kaikki rinteet eivät ole auki tässä vaiheessa talvea. Tällä kertaa rinteitä oli auki yhteensä 14. Ihan riittävästi!


Pakkasta oli koko reissun ajan -1 c- -4 c eli erittäin hyvät kelit. Tuuli oli kuitenkin välillä aika kova.

 
 
Tälle talvelle on vielä suunnitteilla toinenkin lasketteluloma, mutta katsotaan toteutuuko se. Suuntana olisi jokin muu kohde kuin Ruka. Keski- suomessa onneksi pääsee laskettelemaan (kun sitä lunta vain tulisi) Häkällä, Laajavuoressa, Riihivuoressa ja Himoksella. Aina ei tarvitse lähteä kauas kotoa. 
 

1 kommentti:

  1. Kiitos kun kävit kommentoimassa blogiimme. Huomasin ne nyt vasta ja vastailin kaikkiin:) Lisäsin nyt blogisi meidän seuranta listallemme :) -Laura-

    VastaaPoista