lauantai 30. kesäkuuta 2018

MEDIA MOTIVOI LIIKKUMAAN - LEHDET JA TV-OHJELMAT

* Niin kuin jokainen blogini lukija tietää jo, että olen toivoton painonhallintani suhteen, koska syön "huonosti" enkä saa otetta siihen. Olen hiilarien himoitsija! Mikään dieetti eikä ruokavalio ole saanut muutosta aikaan minussa niin, että se tulisi haluani tehdä todellista muutosta. Itsekuria ei ole. Yleensä ruokavalion noudattaminen kestää jonkun viikon ja sitten taas repsahtaa. Joku, kun keksisi ihmeen, mikä toimisi minun kohdalla.

* Olen kuitenkin innostunut liikunnasta ja haluan kehittyä siinä. Tärkeintä kuitenkin liikkumisessani on se, että saan pidettyä liikunnan ilon päällä. Olen kokenut liikunnasta iloa jo pitkään ja se onkin pääasia. Liikkuminen on kivaa. Rakastan sitä, kun liikuessa tulee hiki ja kropassa tuntuu rääkätyltä.

* Media motivoi minua liikkumaan ja jopa miettimään aika-ajoin mitä syön, syönkö terveellisesti vai en ja miksi en onnistu syömään oikein.

TV-ohjelmana Rakas, sinusta on tullut pullukka on ohjelma, josta pidän erityisen paljon. Uskomattomia muutoksia arjen haasteiden keskellä saavat asiakkaat aikaan. Toki ohjelmassa on monia juttuja, mihin normi arjessa ei kotisohvalla katsoja pääse käsiksi, kuten ohjelmassa mainittu pullukkaleiri, minne ohjelman asiakas "pullukka" osallistuu. Pidän ohjelmasta, koska siinä otetaan myös parisuhteeseen ja perheeseen liittyvät asiat huomioon osana asiakkaan projektia. Ohjelmakirjasto Katsomossa on 3. kausi katsottavissa. Katso, jos et ole ennen katsonut tai muuten olet unohtanut koko ohjelman.

 
Lehdet myös motivoi. Pidän lehdistä: Fit ja Sport. Näiden lehtien lukemisen ajoitan yleensä matkoille, mökille ja yövuoroon. Lehdistä saan hyviä ideoita liikkumiseen, ruokavalioon ja saan uutta tietoa aiheesta kuin aiheesta. Myös ruokaohjeet innostavat kokeilemaan uusia terveellisiä juttuja omaan arkeen. Joitakin lehdissä esitettyjä treeniohjeita on tullut myös kokeiltua.
 
 
Motivoiko sinua tv- ohjelmat ja lehdet?


4 kommenttia:

  1. Etenkin televisio-ohjelmat motivoivat tekemään parempia valintoja ja olenkin ihan kaikkien laihdusutohjelmien fani! Kaikki Jutan ohjelmat, juurikin pullukkaohjelma ja vastaavat ovat kyllä kulutettua tavaraa tässä talossa :D Samoin miulle tulee Fit ja Sportin ostan usein kaupasta. Näiden motivaattoriosuus ei ole ehkä ihan yhtä suuri, mutta on niitä silti kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun joku kokee samaa iloa ja motivaatiota näistä median tarjoamista motivaattoreista :)Myös blogit motivoi.

      Poista
  2. Mä saan myös motivaatioita lehdistä ja kirjallisuudesta. Etenkin näistä kirjoista olen pitänyt! :) Lisäksi testailin treenipäiväkirjaa, mikä kyllä jäi loppujen lopuksi unholaan, mutta aluksi boostasi motivaatiota. :)

    https://www.siirikiviharju.com/2016/10/voi-paremmin-kirjojen-avulla.html

    https://www.siirikiviharju.com/2017/02/testissa-treenipaivakirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä kirjavinkeistä. Itse olen myös treenipäiväkirjaa kokeillut ja jopa jonkin aikaa käyttänyt, mutta se jäi myös minulta pois ja pölyttymään. Oli kiva tutustua blogiisi.

      Poista