maanantai 24. elokuuta 2015

LIIKUNNAN ALOITUS KOVAN FLUNSSATAUDIN JÄLKEEN

Viime viikko meni sairastaessa kovaa flunssaa kuumeen kera. Kuumetta oli jopa yli 39 astetta jonakin päivänä. Kurkkukipu, kuume ja yskä on onneksi jo taka-alalla, mutta yleinen vetämättömyys kehossa ja jatkuva räkäisyys on yhä läsnä. Onneksi sain tämän viikon aloittaa kahdella vapaapäivällä. Saa ottaa kevyesti vielä.

Viime viikolla oli tarkoitus aloittaa Sohvaperunan juoksukoulu, mutta se sitten jäi sairastumisen vuoksi. Suuret suunnitelmat kaatuivat hetkeksi, mutta päätin, että aloitan ko. juoksukoulun ensi viikolla. Pidän tämän viikon toipumisviikkona eli kevyttä liikkumista voin harrastaa, kuten kävelyä.

 
Milloin aloittaa liikunta flunssan jälkeen?

Terve urheilija nettisivustolla annettiin hyviä ohjeita liikunnan aloittamiseen infektiosairauksien jälkeen. Perussääntönä on, että liikuntaa voi aloittaa varovasti harrastamaan, kun flunssan oireet häviävät. Liikunnan tulee olla kevyttä yhtä kauan, kuin sairauden oireet kestivät. Jos olo on poikkeuksellisen väsynyt, tulee liikunta keskeyttää heti. Sama tilanne on, jos ilmaantuu huimausta.

Milloin sitten lääkäriin, jos kokee ettei ole edelleenkään kunnossa?  Perusohjeena on, että jos oireet pitkittyvät ja esiintyy poikkeavaa väsymystä, sydämen rytmihäiriöitä, hengenahdistusta tai rintakipua.

LÄHDE: TERVE URHEILIJA. Terveydenhuolto. Infektiot. http://www.terveurheilija.fi/kymppiympyra/terveydenhuolto/infektiot

4 kommenttia:

  1. Voi, pikaisia paranemisia ja malttia sen liikkumisen kanssa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä olo aika flunssainen ja voimat vähissä. Täytyy katsoa ensi viikolla liikunnan aloitusta.

      Poista
  2. Ota ihan rauhassa ja parantele ensin itsesi kuntoon, ettet saa mitään pahempia jälkitauteja.

    VastaaPoista